Taas tiistai, taas menny viikko. Muita en saanu vieläkää taivuteltua tähän kirjottamiseen, ni teen sen ite, ettei blogi ihan kasaan kuivu. Odotettavissa tosiaan romaani, koska viikkoon ei oo mitään kirjoteltu. Mutta, laitetaan niitä kivoja kuvia taas, ni saa vähän väriäkin harmaan tekstin sekaan.
Mitenköhän se viime tiistai meni. Odoteltii tosiaan uutta vierasta tänne meidän luo, ja joskus siinä iltapäivästä hän saapuikin. Saatiin uus kalkkilaivan kapteeni meidän joukkoon. Oikeestaa siinä vasta hyvin tajus, kuinka paljon sitä onkaan ite ehtiny ruskettua tässä reilussa kuukaudessa. Hengailtiin aika pitkälleki alkuiltaan tossa meidän katolla, perinteinen alotus niille, jotka meidän kämppään tulee tutustumaan. Siinähän tuli sitten taas alotettua hyvin iltaa parin paikallisen kaverin, Changin ja Leon, kanssa, mikä myöhemmin johti siihen, että lähdettiin Bangla Roadille. Tuskinpa kukaan tästä liikaa yllätty. Käytiin tutustumassa yhessä Viikinki-baarissa, joka oli semmonen yksiön kokonen ruotsalaisten pikkuklubi. Työporukka sitä vissiin oli suositellu, eikä 1+1 drinkkitarjouskaa huonolta kuulostanu. Eli kun osti yhen drinkin, sai toisen samanlaisen kaupan päälle. Siinä lähti taas naurettavan halpoja valkovenäläisiä ja long island ice teata, mitkä ei kyl ollu kovin mairittelevan makusia. Drinkkien alkoholittomat ainekset tuntu olevan lähinnä väriä tuomassa. Lähettii siitä sitte yhteen tuttuun baarirysään hengailemaan ja bongailemaan lisää 1+1-tarjouksia. Illan päätteeks meidän vieraat osti vielä itelleen hihattomat paidat, kun parilla eurolla lähti mukaan. Vähän liian pienet tais olla molemmat, näytti seuraavana päivänä semmosilta makkarankuorilta poikien päällä. Kun sitte päästii takas tänne kämpille päin, ni lähettii Eskon ja uuden tulokkaan kanssa vielä kävellen tota meidän tietä pitkin käymään kaupassa, hakemassa vähän yö- ja aamupalaa. Hyvä reissu, vaikka kello olikin jotain 0500 siihen aikaan.
 |
Osku ja Niksu poolilla
|
 |
Roope poolilla
|
Keskiviikkona lupaan, ettei tapahtunu mitään. Kai siinä syömässä käytiin, ja ehkä kaupassa. Loppuaika poolilla. Tai jotain. Ja seuraavaan päivään.
Torstaina meillä piti olla sitte taas palaveri töissä. Piti olla. Se tosiaan peruuntu taas, mut saatii kuitenki sit pyydettyä jotain töitä meidän pomolta, alko nimittäi ahdistamaan tää työharjottelu, kun ei edes mitään töitä tyyliin tehdä! Torstai vietettiinki pitkälti netissä, oppimassa uusia taitoja tota työtehtävää varten. Illalla Esko, Roope ja meidän vieraat lähti nelisin käymään jossain Phuket Townin lähistöllä mopoilla, koska siel oli jotain vaate outlettejä. Matka tosiaan oli jotain 20km suuntaansa, kuulemma taittui oikein mukavasti kakspäänä skoottereilla. Pojat tosiaan luuli, että ne outletit on tossa noin 5km päässä, ei ne muuten ois sinne skoottereilla lähteny.
 |
| Esko päällä, Niksu alla. Nai Harn beach |
Perjantaina me lähettiin jatkamaan töitä toimistolle, missä saatiinki aika pitkälti koko päivä kulumaan. Illalla olikin sitte työporukalla ruokatarjoilu Karon Beachilla yhellä hotellilla, kun joku ystäväfirma päätti kestitä meitä. Intialaisen ruoan buffet, voin kertoo, et oli ihan törkeen hyvää! Lisäks saatiin vapaasti tilata juomia, ruoan maksajan piikkiin. Tosin, ruoan maksaja ilmeisesti omisti koko sen hotellikompleksin ravintoloineen, ja vähän jotain muitakin mestoja. Lisäks ne on puhunu jotain yksityislentokoneen hommaamisesta, ni varmaa meidän juomat ei ihan hirveen suurta lovea niiden lompakkoon tehnyt. Raflassa oli myös joku houseband soittamassa, ja ne veteli musiikkia Dire Straitsista Adeleen. Aika hittipainotteista kamaa, mut iha miellyttävää ruokailumusaa kuitenkin. Ruokailun jälkeen siirryttiin nelisin hotellin viereen Cocktail-auton antimista nauttimaan. Lisäks meidän vieraat saapu täältä meidän kämpiltä meidän seuraks sinne. Otettii kaikille ämpärilliset erilaisia drinkkejä, joita sitte vaihdeltiin keskenämme. Yks ämpäri makso sen joku 6 euroa, ja juomaa niissä oli ehkä litra. Tai puoltoista. Tehtiin myös tuttavuutta johonki ruotsalaiseen porukkaan, jotka hyökkäs meidän pöytää suunnillee samantien ku oltii siihen istuttu. Mä otin vielä toisen ämpärin itelleni, vaikka muut ei enää halunnu. Otin viskiä, ja toivoin kovasti, et se koko ämpäri ois ollu täynnä viskiä, koska siin ois ollu sopivasti loppuillan juomat. Mut ei, siin oli lopult ehkä vaan joku 3-4 desiä, joten se näytti aika köyhältä. Mutta riitti pitkään, ja toi hyvän fiiliksen. Siirryttiin siitä vaihteeks Banglalle, koska oltiin kuultu huhua, että siellä ois jenkkien laivasto viikonlopun yli bilettämässä. No ei se oikeesti ollu se syy, mut oltii kuitenki kuultu semmonen huhu. Käytii taas yks tai kaks uutta baaria kattomassa, mut mitää ihmeempää ei mun muistaakseni kuitenkaan tapahtunu. Yöks tultiin kiltisti kämpille.
Lauantaina saatiin meille kolmas vieras, yks meidän luokkalainen, tänne meidän luo. Kaveri oli päättäny Suomessa ottaa äkkilähdön, että sais pari viikkoa lomaa arjesta. Vaikka meidän kaikkien kuuden energisyystaso oliki aika nollassa, ni tehtii silti parhaamme meidän luokkalaisen viihdyttämiseks. Eli mentii katolle poolille hengailemaan, ja annettiin miehelle olut käteen. Käytii me kans jossai vaiheessa syömässä tossa lähistöllä, pidemmälle ei oikei 7 henkilöä voi kahdella skootterilla lähteä, eikä taksiakaan innostunut maksaa, ni. Iltaa kohden meillä sitte meininki piristy, ja päätettiinki viedä luokkalainen Banglalle, olihan sentään lauantai! Koitettii näyttää paikkoja mahdollisimman kattavasti, alkaahan se mesta meille kuitenki olla melkolailla tuttu. Eli pyöritettiin kaveria tutuissa paikoissa, siellä baarirysässä, cocktail-autolla, Grabbarnassa (edellisissä kirjotuksissa muistaakseni Krabbarna), ja jossain muualla. Lähettii sieltä henkilöautolla sit joskus neljän pintaan kotia kohti, aika tiiviissä tunnelmissa. Taksikuski koitti meidät vielä heittää johonki lähistölle naisten kynsiin, mut sanottii kohteliaasti, ettei tänä iltana oikein innosta toi "massage bum-bum!". Kämpille kun päästiin, niin mua, Eskoa ja meidän luokkalaista ei liikaa väsyttänyt, ni päätettii mennä tohon katolla hengailemaan, ja odottelemaan auringon nousua. Siinä pojat uiskenteli, ja juteltiin mukavia. Joskus klo 7 jälkeen aurinko nous, ja mentiin nukkumaan.
 |
| Pojat valmiina Banglalle. Kyllä, vasta menossa. |
 |
| Cocktail-ämpäri |
 |
| Jaakko, Olli, Osku ja Esko Bangla roadilla |
Sunnuntai alko rauhallisesti, jatku rauhallisesti KFC-ruoan kera, ja päättyi rauhallisesti.
Maanantaina meillä oli vihdoin ja viimein se duunipalaveri. Vasta joku 2,5 viikkoa myöhässä, tai jotain. Mut ihan hyvä palaveri oli, saatii käytyä asioita eteenpäin, ja saatiin jopa tietää, mikä meidän harjottelun "lopputyö" tulee olemaan. Oltii siitä jo perjantaina illallisella kuultu huhua. Mut kerron siitä ehkä joskus lähempänä. Roope lähti illalla Kata Beachille moikkaamaan serkkuaan, ja me muut jäätiin kämpille hengailemaan. Käytiin tossa lähistöllä jossai TexMex paikassa syömässä, mitä ei oltu aikasemmin ees nähty! Erittäin hyvät ruoat oli, eikä tullu ees kalliiks. Alkuruoka+pääruoka+olut oli jotain 6 euroa. Ja siel oli ilmanen WiFi. Kotiin päästyämme katottii vielä yks leffa, minkä jälkeen alettiinki valua nukkumaan.
Tänään tiistaina meiän oli tarkotus tehä töitä. Mut lähettii mielummi päivällä koko porukalla eläintarhaan! Pakko myöntää, et ainaki omasta mielestäni oli pieni pettymys, se oli hirveen sekava mesta, missä ei löytäny oikei mitää, ja puolet eläimistä oli krokotiileja, ja sit siel oli erilaisia eksoottisia lintuja, muutama tiikeri ja pantteri, joku karhu, käärmeitä, apinoita, kameleita, vuohia, oranki, jotai poron tapasia eläimiä, norsuja ja erilaisia strutsin sukulaisia. Ja strutseja. Nähtii kans apinashow, krokotiilishow, ja norsushow, missä noi eläimet teki kaikennäkösiä temppuja ohjaajien johdolla. Krokotiilit ei kyl tehny oikeestaan muuta, kun koitti purra ohjaajien päät irti, kun ne laitto päänsä niiden leukojen väliin. Eläintarhareissu oli kyl näkemisen arvoinen, mut kyl mä silti toivoin et siel ois ollu enemmänki erilaisia eläimiä. Aika paljo siel oli kyl häkkejä tyhjinä, ehkä nyt on sit vaa low season eläintarhoissakin meneillään..? Mene ja tiedä. Meiän kolme vierasta varas tänään itelleen matkat Koh Samuille, tai jonneki muulle Koh:lle, en nyt millään muista. Kuitenkin, ne on menossa viikonloppuna järjestettäviin fullmoon partyihin, jotka on siis aika käsittämättömän kokoset bileet tuolla jossain päin Thaimaata. Meiän ois tarkotus kanssa lähtee sinne, pitäs vaa vielä vähän pomon kanssa hieroa diiliä, et saadaanko pitää vähä pidempi viikonloppu. Huomenna aamulla ollaan siis ekaa kertaa puoleentoista viikkoon vaan nelisin tässä kämpässä. Voi olla melko hiljasta sitte taas.
 |
| Oranki ja Jaakko |
 |
| Oranki ja Niksu |
 |
| Norsu-show |

 |
| Osku, Esko, Roope ja Jaakko eläintarhalla |
Mutta nyt Eskon ja Ollin hedelmäblogi tekee varovaisen comebackin! Ensimmäisten kirjoitusten joukossa on kuva, missä mä syön sitä "Dragonball Z" -hedelmää. Toivon kovasti, ettei siit oo viel tullu kirjotettua hedelmäblogia, koska mä aion tehä sen nyt! En kuitenkaan jaksa tarkistaa, oonko jo kirjottanut, koska oon laiskalla tuulella. Hedelmä on tosiaan erittäinki näyttävä ulkoisesti, mikä houkuttelee kaikki seikkailun haluiset sitä maistamaan. Hedelmä kannattaa vetää ihan vaan veitsellä keskeltä puoliks, ellei siitä oo tarkotus tehdä jotain joutsenveistoksia. Hedelmä näyttää sisältä melkolailla kiwiltä, paitsi että tää on valkoinen, kun kiwi on vihreä. Hedelmälihan rakenne on kanssa aika samanlainen, eli sitä on helppo lähteä lusikalla tosta syömään. Maku on kuitenki yllättävän mitäänsanomaton. Ei nää oo mitenkään raaoilta vaikuttaneet, mitä on tullu syötyä, mutta makua ei vaan tunnu ollenkaan olevan. Kuitenkin, ihan kiva välipala. Niin ja hedelmän nimi ei tosiaan oo Dragonball Z, mut suht lähelle kuitenkin. Tää on nimittäin dragon fruit. Jos en väärin muista, niin löytyy Suomessakin hyvin varustelluista ruokakaupoista. Jos muistan väärin, ni testatkaa sitte ku tuutte täällä käymään.
 |
Dragon fruit
|
 |
Halkaistu Dragon fruit
|
-Olli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti