tiistai 28. helmikuuta 2012

Paskaa taivaalta ja merilevää suuhun


Edellisen jälkeen alkaa olla sen verran taas juttua, et pakko päästä tänne jakamaan!

Lähetään liikkeelle lauantai-illasta. Roope siinä alkuillasta kirjotti meidän dyykkailuista sun muista, mut sen jälkeen alettiinki juhlia mun synttäreitä! Korkattii tässä kämpillä oluet, hengailtiin, ja otettiin suunta kohti Patong Beachin bilekatua! Jos nyt mitään osasin odottaa tollasen turistirysäkohteen suurimmasta klubikadusta, ni en kyllä päässy todellisuutta lähellekään. Astut rantakadulta askeleen oikeaan siihen bilekadulle, ni samantie sieltä tulee pari t-paidan myyjää ja vähintään kolmen eri klubin sisäänheittäjäneidot repimään sua huostaansa. Kädethän siinä meinas sijoiltaan lähteä. Ja Mikolla munat.

Päästii sit lopulta irti kaikkien kynsistä, ja päästii eteenpäin, ja taisteltiin tiemme sivukujan päähän ravintolaan. Pakko oli syödä vähä iltapalaa, enne ku uskallettiin siirtyä valittuun yöklubiin, Seductioniin. Jos ei hälytyskellot vielä soi (kuten mulla sillon), ni lisävihjeitä:
SEDUction. Kiivettii joku tuhat porrasta siitä portsarien jälkeen, maksettiin sisään, ja sisällä kuulin, että me ollaan Thaimaan Sedulassa. Jos Suomen Sedulat on joidenki mielestä nihkeitä, ni voitte kysyy multa kuinka hanurista toi oli. Kyl noi muutki voi kertoo. Siellä me sit oltiin pari tuntia, lähinnä yläkerrassa, ja lähinnä tanssilattialla. Mä tosin vietin ehkä puolet ajasta yksin jossai penkillä, ja join viskiä.

Jossai alkuvaiheilla mä ja Roope haettii tiskiltä juomat, minä Coronan, Roope Breezerin. Roope siinä maksamisen jälkee katto sekunniks poispäi tiskistä, ku venas vaihtorahoi, ja sit se baarimikko alko yhtäkkii tasoo heittelee jotai tippiruukkua siel seinille, ku se luuli et Roope jättää ne vaihtorahat tipiks. Mun Corona oli aika suomalaisen hintanen, about 6 euroa. Suomessa toi ois ok, mut ei täällä. Varsinkaa sen jälkee, ku hain seuraavana juomana Chivas Regal 12v paukun, joka makso about 4e. Harvemmin on niin paljo juonu viskiä yhden baarireissun aikana.

Mikko ja Esko viihty tosiaan parhaiten dancefloorilla, ja naiset kuulemma kävi iholle aika rajusti. Pojat kuitenki ujoili jossai määrin, kun ei tienny ketkä on ”töissä”, ketkä paikallisia, ja ketkä turisteja. Joku miesten polttariporukka nähtiin, kaikki sopivan huonosti naisiks pukeutuneina. Sentään niille pysty naureskelee sillon, vaikka kaikki muu itketti.

Lähettii tosiaan joskus neljän pintaan sieltä viimein pois, kutakuinki juosten sen kadun läpi, että päästäis suht vaivatta taksille. Taas siinä sai vähä tapella, että eteenpäin pääs liikkumaan, mut päästiin lopulta taksille, lähettii himaan, ja aika pikasesti täällä kaikki lähettiin sammumaan.


Sunnuntaina heräiltii kaikki vähä omia aikojamme, joskus iltapäivän puolella. Kellää ei perinteiseen ulkomaiseen tapaan ollut ollenkaan krabbea, ja päätettii toho katolle mennä aurinkoa ottamaan päivän ajaks, ja lueskelemaan sukelluskurssikirjallisuutta. Siinä oltiin muutama tunti, ja mä onnistuin jotenki ihmeen kaupalla mun oikeen käden polttamaan tommoseks ravun punaseks siinä. Eipä siinä, edelleen punanen.

Lähettii alkuillasta ajamaan tohon lähelle Nai Harnin rannalle, kattomaan josko siellä ois jotain nähtävää. Ranta oli nätti, ja siihe tuli aaltojaki, et siel vois vaikka surffausta kokeilla joku päivä. Käytii myös syömässä, ja aateltii syödä eurooppalaisittain. Mikko otti burgerin, me kolme muuta club sandwichit. Annokset oli vähä ku ranskalaisessa gourmét ravintolassa, niillä ois syöttäny ehkä hiiren, ja silleki ois jääny nälkä. Eniten katkera annoksestaan oli Mikko, se ei vieläkää oo antanu sille ravintolalle anteeks.

Nähtii myös uusia uljaita näkyjä liikenteessä. Aikasemmin on näkyny neljä henkilöö yhellä skootterilla, skootterin ajoa ilman käsiä, tekstarin naputtelu skootterilla, jne. Mut nyt tuli nähtyä tämmönen, että mies ajaa skootteria, pysähtyy pientareelle, ottaa muutaman huikan bisseä, ja jatkaa matkaa. Lisää jännitystä liikenteeseen!
 


Olli uima-altaassa, vissii tukehtumassa

Maanantai oli niin rutiinipäivä, etten viitsi siitä edes kirjottaa. Ei siinä, nii tää tiistaiki aika pitkälti, mut, kaks kärpäst yhel iskulla. Toimistolle mentii taas aamusta, seurailtii firman toimintoja ja keskusteltii työntekijöiden kanssa niistä. Tehtii päivän aikana myös muistiinpanoja, ja purettiin ja pohdiskeltiin niitä sitte nelisin yhessä kokoustilassa. Kaupan kautta tultii kämpille töiden jälkee, otettii iltapäivän vikat auringot, ja lähettii Kata Beachille kattomaan paikkoja. Ajettii skoottereilla kukkuloiden yli, hyvä ku skootterit jakso puskee niin jyrkkiä mäkiä ylös.

Roope ja Olli innostuneina toimistolla
Mikko mietti
Katalla käytii katsastamassa ranta, muutama putiikki, ja sen jälkee mentii syömään. Syötii Eskon kanssa puolikkaat kanat, Roope söi grillikyljyksiä, ja Mikko söi lammasta. Tuli reissun tähän asti kallein ruokailu, yhteensä 33 euroa koko seurueelta. Syödessä alko sitte sade. Se vähä vei sitä shoppailufiilistä, ja päätettii et lähetää ajamaan saman tien takas kämpille. Arnoldin sanoin: ”Big mistake”. Vettä tuli semmosena verhona, ettei siinä mopoilla melkee eteensä nähny, varsinkaa ilman visiiriä. Esko ja Roope meinas vetää pannutki, mut onneks Esko sai pidettyy skootterin pystyssä siinä. Kämpille ku tultii, ni fiilis oli ku ois käyny uimassa. Ei siinä, ei se aurinko voi aina paistaa.

Nyt ollaaki kämpillä, ja kohta katotaan Tropa de Elite 2, leffa Rio de Janeiron huumesodista. Tai siis, jatko-osa eilen katotulle Tropa de Elitelle, joka oli leffa Rio de Janeiron huumesodista. Uskallan silti veikata, et jatko-osa kertoo kans niistä. Se jää nähtäväks.

Niin ja Eskon kanssa ostettiin kuivattua merilevää, tavallaan sipsejä, mut semmosii nauhamuotosia. Eikä perunaa, vaan merilevää. Haisee pahalta, maistuu hyvältä. Suosittelen.

-Olli

Kuivattua merilevää

lauantai 25. helmikuuta 2012

Deep Blue Sea

Ensimmäinen lauantai käynnistyi aikaisella puol 7 herätyksellä, ja kaikkihan olivat nukkuneet pitkään ja sikeästi. Päivän ohjelmana oli ensimmäinen OWD -sukelluskurssipäivä Raya Yain saarella, ja firman piikkiin!

@ Chalong Pier
Kaikille pojille oli eka kerta ku päästiin kunnolla dyykkaamaan, ei roskiksia ne ollaan käyty jo läpi, ja oltiin tosi innoissaan! Siinä alkuun kouluttaja höpis meille vähä dyykkaamisen perusteista. Sithän päästiin leikkimään vetten alle. Heti aluks huomas et nosteen hallinnassa oli aika paljon tekemistä paikalla pysyäkseen. Siinä opeteltiin varotoimenpiteitä iha vaa ettei kukaa meistä elmereistä satu hukkuu.

Pikkuhiljaa pojjaat sai parempaa otettaa hommaan ja ei enää ollu mitää "up and down -heilumista". Matkan varrel tuli nähtyy kaikenäköstä fisuu ja yks mureenaki hyppäs silmille korallin kolosta. Päästiin dyykkauksen aikana imee merivettä nassuu ja leikkii pohjassa ilman lasei, jätkillä tuli sillo pari kyynelt silmist. Päivän kurssi oli menestys ja kaikki oottaa innol seuraavaa dyykkaus kertaa.

@ Chalong Bay Pier


Fiilistelyy

Matkalla Raya Yain saarelle


Raya Yailta
Raflan nurkilla bongattu lisko
Kooste eilisestä
Ja eilenhän oli Ollin syndet, mitä ei juhlittu ku oli nii aikanen herätys. Eli nyt korkki auki ja menoks!

-Roope

perjantai 24. helmikuuta 2012

Shotgun Engineers

Kolmas päivä alkaa olla taputeltu täällä Phuketin Chalongin luxury villassa. Mut ehkä mä kerron eka eilisestä vähän, vaikkei sillon mitää tapahtunukkaa.

Eilen tosiaan "alko" työt, eli mentii klo 15 tonne toimistolle ja pidettiin alkukokous. Oltii siinä nelisin ja lisäks firman puolelta 3 edustajaa, ja käytiin läpi firman toimintaa yleisellä tasolla, ja vähän tiskin takaaki, yleisiä sääntöjä, käytäntjöä, elämänfilosofioita, mitä noit nyt yleensä käydään ekassa kokouksessa. Töiden jälkeen saatiin meidän eka vuokraskootteri käyttöön, jolla sitte Esko ja Mikko körötteli meiän lähimmälle ostoskeskukselle. Mä ja Roope käveltiin. Ostoskeskus sisäls kutakuinkin pankin, viinakaupan, kirjakaupan ja ruokakaupan. Käytii ruokakaupassa, koska siel on astetta parempi valikoima ku noissa lähikaupoissa (7/11 ja muut vastaavat). Sieltä lähettiiki sitte kämpille loppuillaks. Esko ja Mikko skootterilla, minä ja Roope kävellen. Kunnes ostarin parkkiksen jälkeen löydettiin skootteritaksikuski, ja tultii sitte kahen ruokakassin kanssa sen äijän kyydissä kolmisin yhellä 125 kuutioisella skootterilla. Meinas siinä lusikallinen housuun tulla, mut hyvin taksikuski hommansa osas.

Jos nyt sit tähän päivään! 0715 oli herätys, kun piti jo yheksältä olla toimistolla, eikä meillä edelleenkään ollu ku yks skootteri, eli kahen piti mennä taas taksilla mestoille. Lopulta kaikki muut meni taksilla, paitsi Esko, joka päätti näyttää Chalongin liikenteelle närhen munat. Eskoo ei oo sen jälkee näkyny. No ei, tossa se datailee vieressä. Töissä seurailtiin tosiaan mitä siellä tapahtuu koko päivän aikana, aikalailla klo 9-17 oltiin siellä pörräämässä, ja opettelemassa juttuja. Käytii me kyl yhessä välissä ampumassa vähän pumppuhaulikoilla tuol Shooting Rangella, ku ei ollu parempaakaa tekemistä. Ja piti mun synttäreitäkin ees jotenkin juhlia. Siitä mentii sitte takas toimistolle, kateltii vähä lisää meininkejä, ja venattii meiän skootteriyhteyshenkilöö, koska se oli luvannu meille toisen mopon tälle päivälle. Semmonen saatiinki, ja nyt ei tarvi pahemmin enää takseja käyttää.

Työpäivän jälkeen tultiin suoraan kämpille, käytii sit auringon laskiessa virkistäytymässä tossa katolla uima-altaalla, ja kattomassa ku kaukana horisontissa oli ukkospilviä. Sit lähettii tankkaamaan mopoja, ja samalla reissulla illastamaan. Käytiin tossa lähellä syömässä ja yksillä oluilla, yks annos + bisse makso alle 3 euroo. Ihan passeli illallinen oluella, varmaan itkettää ku tulee Suomeen takas.

Nyt ollaaki sitte kämpillä hengaamassa, ja pitämässä sosiaalista elämää yllä (Facebookissa), ja kuuntelemassa musaa. Mä ja Mikko korkattiin eilen ostettu Black Label viski, jotta pääsee vähän fiilistelee rauhallista iltaa.

Huomenna onkin uudet kujeet, joista kerrotaan varmaan lähemmin sunnuntaina, kun on aikaa! Ainiin! Kuulin et Suomessa sataa edelleen lunta?

-Olli

Roope ampumassa haulikolla


Esko, Roope ja Olli ottamassa aurinkoa katolla
Aurinkorasvapurkki kattoterassilla

Olli ja Roope altaalla

Esko, Olli ja Roope altaan reunalla
Infinity pool, eli meidän uima-allas

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Ensimmäinen kokonainen päivä Thaimaassa


Patong beach


Tänään koitettiin korjata hieman lennosta aiheutunutta väsymystä nukkumalla pitkään. Suurin osa jaksoi kahteentoista asti hikoilla sängyssä. Aamulla, tai no sitten kun herättiin, käytiin koeajamassa yläkerran uima-allas, joka osoittautui varsin kelvolliseksi. Itse tein myös samalla tuttavuutta naapurissa asuvaan keski-ikäiseen sveitsiläiseen nudistimieheen.

Koska olimme pyrkineet lähtemään mahdollisimman vähäisellä varustuksella liikenteseen, päätimme suunnata nokkamme kohti patongkia, mistä tarkoitus oli hankkia kaikkea yleishyödyllistä (kalsareita, släbäreitä, lippiksiä, aurinkolaseja...). Jonkun verran tavaraa saatiin hankittua, mutta yhtään kunnollista ruokakauppaa ei löytynyt, mistä olisi saanut ostettua saippuaa ja aurinkorasvoja. Hetki aikaa menee varmaan totutella tohon sisäänheitto kulttuuriin. 7eleveneitä on 500 metrin välein, mutta niistä juurikaan muuta kun nestettä ole tultu ostettua. Paitsi, että prepaidit tuli hommattua kaikille kyseisestä putiikista.

Tapasimme illemmalla Roopen porukoita, jotka olivat lähteneet muutamaa päivää aikaisemmin Phukettiin lomailemaan muutamaksi viikoksi. Kävimme syömässä illallista, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kämpille, jotta oltaisiin valmiina huomisen ensimmäiseen työpäivään. Eipä kai tässä muuta.

T: Esko

ja tässä muutamia kuvia mitä tähä asti on kertynyt


Hki-Vantaa
Psykoosi @ Bangkok Airport
BK @ Bangkok Airport



Ryhmärasvaus
Olkkari

Matkalla Patong, ekat kuumotukset liikenteessä






tiistai 21. helmikuuta 2012

Bangkokin lentokentällä

Nyt tosiaan oleillaan Bangkokin lentokentällä, venataan jatkolentoa tonne Phuketiin. Ei mahuttu ekaan lentoon, ni saatii sitte venailla täs nelisen tuntia. Mitenkää en haluais sormella osotella ketään, mut ku Mikolla taas kesti tarkistaa kamojaan nii pitkään. No ei.

Lentokin meni ihan mukavasti, vaikkei pahemmin saatukaan nukuttua. Paitsi Mikko, jolla oli korvatulpat ja silmälaput. Sää täällä on aika pilvinen, ja suht viileä ilma. Ainaki sisällä täällä lentokentällä.

Aloitettiin Thaimaalaiseen kulttuuriin tutustuminen syömällä päivällistä lentokentän Burger Kingissä. Tuttuja makuja jo viime syksyn Kaljaasi-risteilyltä. Sama rapea fiilis jopa sitä syödessä, tällä kertaa tosin täysin vain väsymyksestä.

Just saatiin kuulla tuolta Rayalta, että saadaan hengailla rauhassa vielä huominen, eli keskiviikko, ja alotetaan vasta torstaina sitten hmm... työt.

Tosiaan kämpille päästään arviolta klo 22 paikallista aikaa, ja eli ekat oluet aukeaa 22.01 ja kattoterassin uima-allaskin pitänee tänään jo koeajaa.

Kuvia koitetaan lisäillä tänne huomenissa, kun saadaan meidän komentokeskus pystytettyä tonne kämpille.

-Olli

Vihdoin kämpillä!

Noin, nyt saatiin vihdoin korkattua ne oluet, ja kello on vasta 0:01. Alkusäätämistä oli yllättävän paljon, ja piti lisäks kiertää puol Phuketia, ennen ku löydettiin kauppa! Mut nyt onnellisesti istutaan ruokapöydässä, Roope ja Esko syö perinteistä Thaimaalaista Hawai-pizzaa, ja hyvältähän tuo näyttää.

Tosiaan kaikki päästiin ehjinä perille, mitään ei kadonnu reissujen aikana, eikä tossa reissussa ajallisestikkaan menny kun 20 tuntia, alkaen Helsinki-Vantaalle saapumisesta tänne kämpille saapumiseen.

Bongattiin jo ensimmäinen lemmikkieläinki täältä kämpiltä, joku pieni lisko kipitteli pitkin seinää tuolla yhessä makkarissa. Me päästää siitä huoneesta Eskon kanssa heittämään arpaa, jännitys on huikea.

Nyt saatii kaikki jo läppäritki auki, ja suuri internet-puutos saadaan tyydytettyä. Ehkä lisätään jopa kuvia tänne! Ois hirveen siistiä sekin.

Hiki virtaa, ja lunta ei oo ikävä!

maanantai 20. helmikuuta 2012

Lähtöä odotellessa

Lentokentällä tax-free -alueella odottelemassa boardingia. Baarin puolella kaikilla bisse naaman edessä, paitsi tol yhel pellel, Eskolla. Sil on lonkero.

Eli tosiaan nyt on check-init ja turvatarkastukset takana päin, ja koitetaan vaan ottaa rennosti ja lieventää matkajännitystä, josta kaikki on kärsiny aika tasasesti koko päivän ajan. Mikolle tuotti ongelmia toi turvatarkastuksesta läpipääsy, ei oo kuuden vuoden kemian opinnoista vielä opittu mitkä aineet on niitä metalleja. Onneks siitäkin selvittiin.

Keskustelun aiheet on tässä aika vähissä, ni puhutaa sitten Arskan "Red Heat" -leffasta, joka katottii tossa reilu viikko takaperin meidän Thaimaa-illassa.

Kuvia tässä on räpsitty ku mitkäki turistit, vaikka ollaan ihan Helsinki-Vantaan -lentokentällä vielä. Onhan se kiva saada näitä kuvia mahdollisimman kattavasti. Eka HD-videoki on jo tullu kuvattua! Eihän reissuun ois voinu lähteä ilman kameraa, jolla pystyy kuvaamaan HD-videota. Kuitenkaan videokameraa ei voitu hankkia, ne on turhia.

Tässä kertaillaan Roopen läksiäiskekkereitä lauantailta, jotka on ilmeisesti ollu mieletön success. Jätkä on edelleen darrassa. Ei sillä, niin oon minäki, mut sitähä mä en noille myönnä. Esko tossa koittaa keskeyttää kovasti kertomalla omista riennoistaan. Ja mä oon vaa hiljaa ku tarjouduin kirjottamaan, just.

Tosiaan aika rento meininki, mut kyllähä tää pakollaki jännittää lähteä reissuun kolmeks kuukaudeks, noin kauas kotoa. Mut, eiköhän tästä aika hemmetin siisti reissu tuu.

-Olli