Heippa taas! Aurinko paistaa ja linnut laulaa, taitaa olla
darra. Aurinko saattaa muulloinki paistaa, mut ainakaa sitä lintujen laulua ei ikinä
huomaa, paitsi krapulassa.
Lähetään nyt torstaista liikenteeseen, kun oltiin sillon
duuniporukalla yhen kaverin läksäreitä viettämässä tuolla Chalongin perukoilla.
Ilta meni siinä mukavasti ryypätessä ja seurustellessa, ja loppuillasta sitte
yhteislauluja hoilatessa. Melko suomalainen ryyppyilta siis. Meillä neljällä
nyt oli snadisti laimeempaa, kun noilla muilla, koska piti seuraavana päivänä
lähtee sukeltamaan, ni ei viittiny iha hirveit tumui vetää. Joskus klo 2 aikaan
muu porukka lähti sitte jatkamaan Patongin Bangla roadille, minnepä muuallekaa.
Me lähettii siinä vaiheessa himaan, ja nähtii matkalla yhet
skootteripannutukset. Kotiin ku päästii, ni oli semmone karkee neljä tuntii
aikaa nukkuu, enne ku piti herätä.
Noh, about neljän tunnin päästä alettii sitte heräillä
perjantaihin, intoa puhkuen. Ajeltii sitte astetta väsyneempinä Chalongin
satamaan, mistä lähettiin tutulla botskilla kohti Raya Yain saarta. Matkan
aikana syötii vähä aamupalaa, ja otettii aurinkoa. Perillä päästiinki sitte
heti tositoimiin, eli sukeltamaan. Aamupäivä suju pitkälti erilaisten juttujen
harjottelussa, ja iltapäivällä keskityttiin enemmän vedenalaisiin maisemiin.
Syvimmillää käytiin jossain 12 metrissä, ja nähtii taas kaikennäköst eliöö
merikäärmeistä merisiileihin. Loppuvaiheessa mulla alko vähä varpaissa vetää
suonta, ni pysähdyin sit hetkeks ja aloin venytellä pinnan alla. Ehkä cooleinta
ikinä. Ku noustii takas botskii, ni lähettii takas Chalongin satamaa kohti.
Paluumatka meni melko pitkälti päikkäreitä nukkuessa, sen verran väsytti
edellisen yön jäljiltä.
Lauantaina oli kovasti tarkotus lähtee vallottamaan Karon
beachia, mut tuliki sen verra duuniesteitä, et meiä piti jäädä kämpille
oottamaan yhtä tekstaria. Käytii kuitenki aamulla vetämässä aamiaisbuffet, mikä
makso suunnillee 5 euroa. Tarjolla oli paahtoleipää, kinkkua, juustoa, voita,
pekonia, nakkeja, paistettuu riisii, höyrytettyi vihanneksii, muroja, hedelmiä,
papuja tomaattikastikkeessa, ja jotain varmaan vielä. Lisäks saatii päättää
otetaanko paistettu kananmuna, vai omeletti siihen kylkeen. Ei oo varmaan noin
täytee tullu itteään viel syötyy missää vaihees tätä reissua, ei voi siis
valittaa aamiaisesta. Tultii sit takas kämpille, venailemaan sitä tekstaria.
Joskus klo 19 aikaa todettiin, et sitä tekstaria ei varmaan tuu, et voidaa
kyl lähtee jonneki. Aurinko oli tietysti
jo laskenu, ja tuuli oli semmosta sadetta enteilevää. Mut mikäs siinä, ei muuta
ku mopon selkään, ja Chalongille! Justiinsa ku mopot parkkeerattii, alko tihkuu
vesi. Onneks löydettii nopeesti ravintola, missä syödä, koska taivas repes
siinä näppärästi just ku astuttii ovesta sisään. Syötii rauhassa meiän
BBQ-illallinen, ja ootettii et sade lakkaa. Loppuilta pörräiltiiki
paikallisissa baareissa, pelailemas biljardia. Mäki vahingossa voitin jonkun
paikallisen biljarditaiturin, jolle Esko ja Roope hävis, ja jonka kanssa Mikko
ei uskaltanu ottaa ees matsii. Piipahdettii kans jonkun suomalaisen baarin
avajaisissa, missä tehtiin tuttavuutta hiihtopukuisen helsinkiläismiehen
kanssa, joka on asunu 14 vuotta Thaimaassa.
Nyt onki sitte sunnuntai, klo on 10.46, mä syön aamupalaa ja
skrivailen tätä, ja venaan millo muut herää. Roope on itseasias hereillä,
puhuin sen kans Facebookissa joku aika sit, se ei vaan oo jaksanu vielä tulla
ulos huoneestaan. Tänään otetaan revanssi ton Karon beachin kanssa, saa ees
jotain järkevää tänki viikonlopun aikana tehtyä!
Haha, naapuri alko just poraamaan seinää! Jos pojat viel
äsken nukku, ni ei nuku kauaa, muahahaha!
-Olli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti