tiistai 28. helmikuuta 2012

Paskaa taivaalta ja merilevää suuhun


Edellisen jälkeen alkaa olla sen verran taas juttua, et pakko päästä tänne jakamaan!

Lähetään liikkeelle lauantai-illasta. Roope siinä alkuillasta kirjotti meidän dyykkailuista sun muista, mut sen jälkeen alettiinki juhlia mun synttäreitä! Korkattii tässä kämpillä oluet, hengailtiin, ja otettiin suunta kohti Patong Beachin bilekatua! Jos nyt mitään osasin odottaa tollasen turistirysäkohteen suurimmasta klubikadusta, ni en kyllä päässy todellisuutta lähellekään. Astut rantakadulta askeleen oikeaan siihen bilekadulle, ni samantie sieltä tulee pari t-paidan myyjää ja vähintään kolmen eri klubin sisäänheittäjäneidot repimään sua huostaansa. Kädethän siinä meinas sijoiltaan lähteä. Ja Mikolla munat.

Päästii sit lopulta irti kaikkien kynsistä, ja päästii eteenpäin, ja taisteltiin tiemme sivukujan päähän ravintolaan. Pakko oli syödä vähä iltapalaa, enne ku uskallettiin siirtyä valittuun yöklubiin, Seductioniin. Jos ei hälytyskellot vielä soi (kuten mulla sillon), ni lisävihjeitä:
SEDUction. Kiivettii joku tuhat porrasta siitä portsarien jälkeen, maksettiin sisään, ja sisällä kuulin, että me ollaan Thaimaan Sedulassa. Jos Suomen Sedulat on joidenki mielestä nihkeitä, ni voitte kysyy multa kuinka hanurista toi oli. Kyl noi muutki voi kertoo. Siellä me sit oltiin pari tuntia, lähinnä yläkerrassa, ja lähinnä tanssilattialla. Mä tosin vietin ehkä puolet ajasta yksin jossai penkillä, ja join viskiä.

Jossai alkuvaiheilla mä ja Roope haettii tiskiltä juomat, minä Coronan, Roope Breezerin. Roope siinä maksamisen jälkee katto sekunniks poispäi tiskistä, ku venas vaihtorahoi, ja sit se baarimikko alko yhtäkkii tasoo heittelee jotai tippiruukkua siel seinille, ku se luuli et Roope jättää ne vaihtorahat tipiks. Mun Corona oli aika suomalaisen hintanen, about 6 euroa. Suomessa toi ois ok, mut ei täällä. Varsinkaa sen jälkee, ku hain seuraavana juomana Chivas Regal 12v paukun, joka makso about 4e. Harvemmin on niin paljo juonu viskiä yhden baarireissun aikana.

Mikko ja Esko viihty tosiaan parhaiten dancefloorilla, ja naiset kuulemma kävi iholle aika rajusti. Pojat kuitenki ujoili jossai määrin, kun ei tienny ketkä on ”töissä”, ketkä paikallisia, ja ketkä turisteja. Joku miesten polttariporukka nähtiin, kaikki sopivan huonosti naisiks pukeutuneina. Sentään niille pysty naureskelee sillon, vaikka kaikki muu itketti.

Lähettii tosiaan joskus neljän pintaan sieltä viimein pois, kutakuinki juosten sen kadun läpi, että päästäis suht vaivatta taksille. Taas siinä sai vähä tapella, että eteenpäin pääs liikkumaan, mut päästiin lopulta taksille, lähettii himaan, ja aika pikasesti täällä kaikki lähettiin sammumaan.


Sunnuntaina heräiltii kaikki vähä omia aikojamme, joskus iltapäivän puolella. Kellää ei perinteiseen ulkomaiseen tapaan ollut ollenkaan krabbea, ja päätettii toho katolle mennä aurinkoa ottamaan päivän ajaks, ja lueskelemaan sukelluskurssikirjallisuutta. Siinä oltiin muutama tunti, ja mä onnistuin jotenki ihmeen kaupalla mun oikeen käden polttamaan tommoseks ravun punaseks siinä. Eipä siinä, edelleen punanen.

Lähettii alkuillasta ajamaan tohon lähelle Nai Harnin rannalle, kattomaan josko siellä ois jotain nähtävää. Ranta oli nätti, ja siihe tuli aaltojaki, et siel vois vaikka surffausta kokeilla joku päivä. Käytii myös syömässä, ja aateltii syödä eurooppalaisittain. Mikko otti burgerin, me kolme muuta club sandwichit. Annokset oli vähä ku ranskalaisessa gourmét ravintolassa, niillä ois syöttäny ehkä hiiren, ja silleki ois jääny nälkä. Eniten katkera annoksestaan oli Mikko, se ei vieläkää oo antanu sille ravintolalle anteeks.

Nähtii myös uusia uljaita näkyjä liikenteessä. Aikasemmin on näkyny neljä henkilöö yhellä skootterilla, skootterin ajoa ilman käsiä, tekstarin naputtelu skootterilla, jne. Mut nyt tuli nähtyä tämmönen, että mies ajaa skootteria, pysähtyy pientareelle, ottaa muutaman huikan bisseä, ja jatkaa matkaa. Lisää jännitystä liikenteeseen!
 


Olli uima-altaassa, vissii tukehtumassa

Maanantai oli niin rutiinipäivä, etten viitsi siitä edes kirjottaa. Ei siinä, nii tää tiistaiki aika pitkälti, mut, kaks kärpäst yhel iskulla. Toimistolle mentii taas aamusta, seurailtii firman toimintoja ja keskusteltii työntekijöiden kanssa niistä. Tehtii päivän aikana myös muistiinpanoja, ja purettiin ja pohdiskeltiin niitä sitte nelisin yhessä kokoustilassa. Kaupan kautta tultii kämpille töiden jälkee, otettii iltapäivän vikat auringot, ja lähettii Kata Beachille kattomaan paikkoja. Ajettii skoottereilla kukkuloiden yli, hyvä ku skootterit jakso puskee niin jyrkkiä mäkiä ylös.

Roope ja Olli innostuneina toimistolla
Mikko mietti
Katalla käytii katsastamassa ranta, muutama putiikki, ja sen jälkee mentii syömään. Syötii Eskon kanssa puolikkaat kanat, Roope söi grillikyljyksiä, ja Mikko söi lammasta. Tuli reissun tähän asti kallein ruokailu, yhteensä 33 euroa koko seurueelta. Syödessä alko sitte sade. Se vähä vei sitä shoppailufiilistä, ja päätettii et lähetää ajamaan saman tien takas kämpille. Arnoldin sanoin: ”Big mistake”. Vettä tuli semmosena verhona, ettei siinä mopoilla melkee eteensä nähny, varsinkaa ilman visiiriä. Esko ja Roope meinas vetää pannutki, mut onneks Esko sai pidettyy skootterin pystyssä siinä. Kämpille ku tultii, ni fiilis oli ku ois käyny uimassa. Ei siinä, ei se aurinko voi aina paistaa.

Nyt ollaaki kämpillä, ja kohta katotaan Tropa de Elite 2, leffa Rio de Janeiron huumesodista. Tai siis, jatko-osa eilen katotulle Tropa de Elitelle, joka oli leffa Rio de Janeiron huumesodista. Uskallan silti veikata, et jatko-osa kertoo kans niistä. Se jää nähtäväks.

Niin ja Eskon kanssa ostettiin kuivattua merilevää, tavallaan sipsejä, mut semmosii nauhamuotosia. Eikä perunaa, vaan merilevää. Haisee pahalta, maistuu hyvältä. Suosittelen.

-Olli

Kuivattua merilevää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti